Jaa kukkaloistosi #parolantienkukkapalvelu ja tägää @kukkapalvelu

Hääkukat

Kukkakauppaan kannattaa olla yhteydessä n. 4 viikkoa ennen h-hetkeä. Voit aina varata meiltä myös suunnitteluajan. Ota mukaasi kuva hääpuvusta ja muutama inspiraatiokuva hääkimpusta tai koristelusta. Näin meidän on helpompi lähteä suunnittelemaan ja laskemaan hintaa, kun tiedämme enemmän kimpun mallista ja käytettävistä kukista.

Tarjouksia kyseltäessä sähköpostitse, on hyvä kertoa hieman tarkemmin toiveista, niin kukkien kuin kimpun mallinkin suhteen. Liitä sähköpostiin mukaan myös inspiraatiokuvia.

Oli kyseessä sitten perinteinen pyöreä tai pisara, tämän hetken trendikäs bohokimppu, päähän tuleva kukkaseppele tai vähän erikoisempana kukista tehty käsikoru tulee sen aina sopia kokonaisuuteen ja olla pisteenä i:n päällä.

Inspiraatiota ja ideoita omaan morsiuskimppuun kannattaa etsiä Pinterestistä tai muualta Internetin syövereistä. Kuvia katsellessa on hyvä kuitenkin tiedostaa, että kukkien saatavuus vaihtelee sesonkien mukaan ja usein ulkomaisissa kuvissa on kukkina käytetty silkkikukkia.

Perinteisiä häävärejä ovat puhtaan- ja kermanvalkoinen sekä puuterin ja vaaleanpunaisen sävyt. Valkoinen luo aina romanttisen vaikutelman. Tai vaihtoehtoisesti voit leikitellä väreillä ja kontrasteilla.

Kun hääjuhlassa otetaan kaikki pienimmätkin yksityiskohdat huomioon, saadaan siitä kaunis kokonaisuus ja elämys, joka jää muistoihin pitkäksi aikaa.

Vihki- ja juhlatilan koristelussa vain mielikuvitus on rajana. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi juhlavat kukka-asetelmat, kukkaseinämät, trendikkäät kukitetut hääkaaret sekä erilaiset kukkaköynnökset

Meiltä saat lainaksi eri kokoisia ja mallisia maljakoita, asetelma-astioita ja kirkkojalkoja isompaankin koristeluun.

Morsiuskimppuun kauniisti sointuvat kaasojen koristeet antavat heti huolitellun tyylin. Teemaa voi siis halutessaan jatkaa morsiamen kukista kaasojen asusteisiin, joita voivat olla esimerkiksi kukkapannat, kukkaseppeleet, rannekukat tai perinteiset kaasojen kimput.

Kaason kimppua voi usein käyttää myös heittokimppuna tai antaa se kaasolle kiitokseksi avusta.

Viehettä käytetään yleensä sulhasella ja bestmanilla sekä hääparin vanhemmilla ja mahdollisilla sulhaspojilla.

Lahjakortti